POLKUJA 3

POLKUJA LÄPÄISYN EDISTÄMISEEN TOISELLA ASTEELLA

1. Hankkeen taustaa

Hanke on jatkoa Niilo Mäki Instituutissa toteutetulle Motivoimaa -hankkeelle, jonka tavoitteena oli tunnistaa opiskelijoiden oppimista ja opiskelua vaikeuttavat ongelmat ja arvioida tarkemmin opiskelijat, joilla on heikko opiskelumotivaatio, opintoihin sitoutumattomuutta, opiskeluvaikeuksia sekä niihin liittyviä kerrannaisvaikutuksia. Motivoimaa -hankkeen tarkoituksena oli kehittää ja järjestää ennalta ehkäisevää, tehostettua tukea opiskelun alusta alkaen, jotta opiskelijoiden ammattiin valmistuminen turvataan.

2. Hankkeen tavoitteet ja tuotokset

Tarkoituksena on kehittää tukimalli, jonka avulla opiskelijat kykenevät suoriutumaan opinnoistaan suunnitellussa, yksilöllisessä aikataulussa. Tavoitteena on lisäksi tutkia tuen vaikuttavuutta seuraamalla interventioon osallistuneiden opiskelumenestystä koko hankkeen ajan.Tavoitteena on kehittää edelleen keinoja, joilla tunnistetaan ja arvioidaan opiskelijoita, joilla on oppimisvaikeuksia, motivaatio-ongelmia ja opintoihin sitoutumattomuutta. Välineinä käytetään Niilo Mäki Instituutissa kehitettyjä arviointivälineitä; Motivoimaa -kyselyä, matematiikan ja äidinkielen alkumittauksia sekä yksilötestejä ja havainnointia opiskelun aikana. Tavoitteena on lisäksi tutkia tuen vaikuttavuutta seuraamalla interventioon osallistuneiden opiskelumenestystä koko projektin kestoajan.”

Motivoimaa ja Polkuja -hankkeiden toiminnasta ja saaduista kokemuksista on koottu Opettajan Vinkkilaari, joka on luettavissa NMI:n sivuilla. www.nmi.fi > julkaisut > ilmaiset materiaalit.

3. Hankkeen sisällöt ja menetelmät

Hankkeessa käytettävien tunnistamis- ja arviointimenetelmien avulla pyritään yhdessä oppilaitoksen henkilökunnan kanssa löytämään motivaatioltaan riskissä olevat opiskelijat. Tehostetun tuen menetelminä käytetään ryhmässä mm. samanaikaisopetusta, eriyttämistä ja joustavia toimintamuotoja opiskelijoiden yksilöllisten tarpeitten mukaan. Tunnistetuille opiskelijoille järjestetään opintoviikon laajuinen koulun opinto-ohjelmassa vapaavalintaisena kurssina oleva interventiokurssi. Kurssin aikana pureudutaan kunkin opiskelijan henkilökohtaisiin haasteisiin opiskelijan itsensä määrittelemässä tärkeysjärjestyksessä. Tarvittaessa opiskelijoita ohjataan sellaisen tuen ja ongelman selvittelyn piiriin, joka parhaiten vastaa heidän tarpeitaan. Käytännössä toiminta tapahtuu yhteistyössä ryhmänohjaajien ja opettajien kanssa. Hankkeesta saadun tutkimus- ja kokemustiedon avulla lisätään työyhteisöjen osaamista ja kehitetään moniammatillista yhteistyötä.

4. Hankkeen aikataulu

Hanke alkoi 15.10.2012 ja päättyy 31.12.2014.

5. Rahoitus ja yhteistyökumppanit

Hankkeen rahoittaa Opetushallitus. Hanke toimii yhteistyössä Jyväskylän ammattiopiston ja Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän kanssa.

Lisätietoja antaa

Elisa Salmi
Tutkija, KM, EO
050-3400461
elisa.salmi(at)nmi.fi