Utvecklingsprojekt om utvärdering och rehabilitering av inlärningssvårigheter i finlandssvenska skolor och daghem
1. Hankkeen tausta
Hankkeessa kehitetään suomenruotsinkielisten päiväkotien ja koulujen henkilökunnan sekä muiden oppimisvaikeuksien parissa työskentelevien taitoja tunnistaa, kohdata ja tukea lapsia ja nuoria, joilla on oppimisvaikeuksia. Hankkeessa tuotetaan suomenruotsiksi tutkimusperustaista tuen ja arvioinnin materiaalia sekä järjestetään valtakunnallisesti koulutusta oppimisvaikeuksiin liittyen. Lisäksi hankkeella tavoitellaan uudenlaista, laajaa yhteistyötä alan koulutus- ja tutkimuslaitosten välillä sekä koulutetaan suomenruotsinkielisiä tutkijoita oppimisvaikeusalan käytännön ja kouluttamisen asiantuntijoiksi. Hanke jakautuu kahteen osa-alueeseen.
Itsesäätely, tarkkaavuus ja käyttäytyminen
Tarkkaavuuden ja käyttäytymisen ongelmat ovat päiväkoti- ja kouluikäisillä lapsilla tavallisia. Lapsuusiän itsesäätelyn ja käyttäytymisen ongelmat ovat riski myöhemmälle kehitykselle. Ne haittaavat sekä lapsen itsensä että ryhmän muiden lasten oppimista ja lisäävät opettajien kokemaan työn kuormittavuutta. Opettajien koulutuksessa tarkkaavuuden ja käyttäytymisen ongelmia käsitellään vain hyvin vähän ja tämän vuoksi pohjakoulutuksen opettajille antamat valmiudet tukea lapsia, joilla tämän tyyppisiä ongelmia on, ovat usein puutteelliset.
Koulun ja päiväkodin käyttöön sopivia tukitoimia on tutkittu paljonkin erityisesti lasten tarkkaavuuden ja aktiivisuuden häiriön yhteydessä. Tutkimuksen perusteella tehokkaat koulun tukitoimet perustuvat käyttäytymispsykologiseen teoriaan. NMI:ssä on kehitetty menetelmiä tukitoimien suunnittelun avuksi sekä kouluun että päiväkotiin. Hankkeen puitteissa nämä teoriaan ja näyttöön perustuvat suomenkieliset materiaalit käännetään ruotsinkielelle ja otetaan käyttöön ruotsinkielisissä päiväkodeissa ja kouluissa. Tukitoimien toteuttamisen yhteydessä tutkitaan menetelmien vaikuttavuutta, sovellettavuutta ja hyväksyttävyyttä.
Lukeminen ja siihen liittyvät kielelliset vaikeudet
Nimeämisvaikeudet ovat melko yleisiä esikouluikäisillä ja kouluikäisillä lapsilla. Nimeämisvaikeudella tarkoitetaan vaikeuksia palauttaa mieleen tarkasti ja nopeasti kielellisiä nimikkeitä. Nimeämistaitojen on todettu olevan yhteydessä lukutaitoon.
Hitaan lukemisen on nimeämisen lailla havaittu olevan sitkeä ongelma. Lukeminen kehittyy tarkaksi helponlaisesti suomen kaltaisissa kielissä, joissa on säännöllinen äänne-kirjain-vastaavuus. Sen sijaan ongelmaksi muodostuu lukemisvaikeuslapsilla lukemisen hitaus. Hidas lukija kokee helposti, ettei opi lukemaan sujuvammin eikä motivoidu lukemaan vapaa-ajallaan. Tällöin hän voi jäädä jälkeen yhä enemmän ikätovereista lukemisessa.
Nimeämisestä ja lukemisen kehityksestä suomenruotsalaisilla lapsilla on vielä toistaiseksi vähän tietoa. Tälle kieliryhmälle suunnattuja arviointivälineitä on myös vielä vähänlaisesti. Tähän tarpeeseen pyrkii osaltaan vastaamaan tämä hanke yhdessä suomenruotsalaisten asiantuntijoiden kanssa. Hankkeessa kehitetään tutkimusperustaisia välineitä nimeämisen ja lukemisen arviointiin sekä minäpystyvyyden ja motivaation kartoittamiseen.
2. Tuotokset
Hankkeessa kehitetään suomenruotsinkielisiä
- välineitä nimeämisen ja lukemisen arviointiin sekä minäpystyvyyden ja motivaation kartoittamiseen
- opasmateriaalia tarkkaavuuden, itsesäätelyn ja käyttäytymisen arviointiin ja tukeen
- sekä järjestetään valtakunnallisesti koulutusta oppimisvaikeuksiin ja kehitettyihin välineisiin liittyen
3. Aikataulu
Hanke toteutetaan vuosina 2015-2018
4. Rahoitus ja yhteistyökumppanit
Keskeiset yhteistyökumppanit ovat Åbo Akademin psykologian ja logopedian oppiaineet sekä Vasa Specialpedagogiska Center, Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitos sekä Jyväskylän yliopiston psykologian laitos ja kasvatustieteiden tiedekunta. Yhteistyökumppanit muodostavat myös hankkeen ohjausryhmän, joka valvoo ja ohjaa hankkeen etenemistä. Näiden lisäksi hankeyhteistyössä ovat mukana Hogrefe Psykologien Kustannus Oy.
Hankkeen rahoittavat Svenska Kulturfonden, Stiftelsen Brita Maria Renlunds Minne, ja Svenska Folkskolans Vänner r.f.
5. Lisätietoja hankkeesta antavat:
Itsesäätely, tarkkaavuus ja käyttäytyminen:
Sira Määttä
PsM, psykologi, tutkija
046 9223695
sira.maatta(at)nmi.fi
Vesa Närhi
PsT, neuropsykologian erikoispsykologi, tutkija
vesa.narhi(at)nmi.fi
Lukeminen ja siihen liittyvät kielelliset vaikeudet:
Paula Salmi
FT, puheterapeutti, tutkija
040 5408736
paula.salmi(at)nmi.fi