MONIMAT – MONIKULTTUURINEN MATEMATIIKKA

Tutkimus- ja kehittämishanke maahanmuuttajalasten matematiikan perustaitojen tukemiseksi esikoulussa sekä alkuopetuksessa

Monikulttuurisen esi- ja alkuopetuksen matematiikan kehittämis- ja tutkimushanke

1. Hankkeen tausta

Maahanmuuttajien määrä Suomessa on kasvanut merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja kasvu näyttää jatkuvan edelleen lähivuosina. Samalla kasvaa Suomen kouluissa opiskelevien maahanmuuttajalasten määrä. Maahanmuuttajalasten koulunkäynti edellyttää usein erityisjärjestelyitä opetuksessa heidän erilaisen kielitaustan ja erilaisten oppimishistorioiden vuoksi. Matematiikan oppiminen suomalaisessa koulussa edellyttää sen käsitteistön hallintaa opetuskielellä, mutta matematiikan oppiminen ei nojaudu vain koulussa tapahtuvaan laskemisen opetteluun, vaan sen pohjalla on pitkä yksilöllinen oppimishistoria –aina syntymästä saakka.

2. Hankkeen tavoitteet

Hankkeella oli kolme tavoitetta: a) tuottaa tietoa maahanmuuttajalasten matematiikan oppimisesta, b) kehittää arviointinvälineistöä ja c) kehittää yksilölliseen harjoitteluun soveltuvaa välineistö.

3. Tuotokset

Hankkeen tuotoksena syntyi runsaasti arviointi- ja kuntoutusvälineistöä sekä uutta tietoa maahanmuuttajalasten matematiikan oppimisesta Suomessa. Välineistöt ovat jaossa kaikille käyttäjille Lukimat-verkkopalvelussa (http://www.lukimat.fi/matematiikka/monimat)

4. Hankkeen aikataulu

Maahanmuuttaja-hanke käynnistyi huhtikuussa 2009, ja päättyi vuoden 2012 lopussa.

5. Yhteistyökumppanit

Hankkeen rahoitti Opetusministeriö.

Hanke toimi yhteistyössä ympäri Suomea olevien maahanmuuttajalapsia opettajien, psykologien, neuropsykologien sekä S2-opettajien kanssa.

6. Lisätietoja antaa

Pekka Räsänen

pekka.rasanen (a) nmi.fi

050 4343 495