1. Hankkeen tausta
Arviolta noin viidellä prosentilla suomalaisista on lukivaikeus, erityisvaikeus joka vaikeuttaa sujuvan luku- ja kirjoitustaidon saavuttamista. Suomen kielessä lukemisvaikeus näyttäytyy tyypillisesti erittäin hitaana ja takkuilevana lukemisena. Ongelman taustalla on joko peruslukutaidon heikkous tai erityiset sujuvuuden kehittymistä vaikeuttavat kognitiiviset ongelmat, joihin liittyviä kuntoutuskeinoja projektissa kehitetään ja arvioidaan.
2. Tavoitteet ja tuotokset
Projektin tavoitteena oli kehittää ja ylläpitää palvelutoimintaa, jolla perustutkimustietoon pohjaavat, alkuvaiheen lukutaidon ongelmia korjaavat ja ennaltaehkäisevät, prof. Heikki Lyytisen kehittämät pelinomaiset menetelmät saatettaisiin tuetusti tarjolle ja käyttöön internetin välityksellä. Toisena tavoitteena oli kehittää ja arvioida tutkimuksellisesti uusia keinoja suomen kielessä erityisesti äärimäisenä hitautena näyttäytyvien lukemisvaikeuksien kuntouttamiseksi/harjaannuttamiseksi. Kolmantena tavoitteena oli sovittaa kehitettävät lukemisvaikeuksien kuntouttamisen/harjaannuttamisen keinot ja menetelmät soveltuvin osin tietokoneympäristöön mahdollisimman motivoivassa muodossa.
Projektin tuotoksena on kehitetty internetvälitteisiä, tietokonepelinomaisia kuntoutuksen ja harjaannuttamisen välineitä sekä peruslukutaidon harjaannuttamiseen preventiivisesti että sujuvan lukutaidon kehittämiseen. Projektissa on kehitetty tietopaketti lukemisen sujuvuuden kuntoutuksen teoreettisista perusteista ja menetelmistä alan ammattilaisille. Kehitettävien tietokonepohjaisten menetelmien sovellettavuudesta ja vaikutuksellisuudesta on dokumentoitu kansallisesti ja kansainvälisesti. Sujuvuuden kuntouttamisen vaikuttavuudesta on raportoitu kotimaisille ammattilaisille sekä kansainväliselle tutkimusyhteisölle. Lisäksi kehitettävien muiden kuntoutusmenetelmien kuvauksia ja kuntoutusmateriaaleja on saatettu lukemisvaikeuksien parissa työskentelevien psykologien, puheterapeuttien, opettajien ja erityisopettajien käyttöön.
3. Sisältö ja osa-alueet
Hankkeen toiminta ja tuotokset jakautuivat viiteen osa-alueeseen. Kuntoutuksen ja harjaannuttamisen välineiden kehittämisen ja ylläpidon alueella projektissa kehitettiin kaksi internetvälitteistä tietokonepohjaista lukusujuvuuspeliä LukiMat-ympäristöön sekä pelien yhteyteen tavujen lukusujuvuuden arviointitehtävä. Ekapelin peliversioiden (esikoulu, 1.lk ja 2. lk) sisällöllistä ja teknistä käyttäjätukea järjestettiin yhdessä LukiMatin kanssa. Projektissa tehtiin kuntoutuskokeiluja ryhmäkokeiluina ja yksittäistapauskokeiluina. Tietoa kuntoutusmenetelmistä tarjottiin järjestämällä NMI:n koulutuksia ja koulutuskokonaisuuksia ov-alan ammattilaisille sekä tuottamalla NMI:n Kummi-sarjassa julkaistava tietopaketti lukemissujuvuuden kuntoutuksen keinoista alan ammattilaisten käyttöön. Kuntoutuskokeiluista on raportoitu kansainvälisissä ja kotimaisissa julkaisuissa sekä alan kongresseissa. Ajantasaista tietoa lukusujuvuudesta asetettiin tarjolle opettajille, oppilaiden vanhemmille sekä oppimisvaikeusalan ammattilaisille osana LukiMat-palvelua verkkovälitteisesti Tietopalvelu–sivuille osoitteeseen: http://www.lukimat.fi
4. Projektin aikataulu
Hanke toteutettiin ajalla 1.1.2006 – 3.12.2009.
Hankkeen toiminta jatkui ylijäämärahoituksen turvin vielä vuoden 2010 aikana.
5. Yhteistyökumppanit
Rahoittaja: RAY
Yhteistyökumppanit: Jyväskylän yliopisto, Salzburgin yliopisto, Jyväskylän perheneuvolan Lastentutkimusklinikka, paikalliset koulut ja opettajat sekä LukiMat-verkosto
6. Lisätietoja antaa
Projektin yhteyshenkilö:
Paula Salmi
p. 040- 540 8736
paula.salmi@nmi.fi
Projektivastaava:
Mikko Aro