Moni Niilo Mäki Instituutin digitaalisia seulontavälineitä käyttänyt on päässyt kokeilemaan ja käyttämään Arvio-palvelua. Haastattelimme vastaavaa ohjelmistokehittäjää ja suunnittelijaa Kiril Shenouda Khalilia, joka on ollut vastuussa Arvio-palvelun kehittämisestä ja ylläpidosta keväästä 2022 lähtien.
Kuka olet ja mitä teet työksesi Niilo Mäki Instituutissa?
Koulutukseltani olen tietotekniikan maisteri. Olen vastuussa monista Niilo Mäki Instituutin ohjelmistokehitysprojekteista ja olemassa olevien ohjelmistojen toteutuksen ylläpidosta. Kun haemme uusia hankkeita, olen hakemusvaiheessa mukana teknisenä asiantuntijana ja konsulttina, eli autan havainnollistamaan, mitä mahdollisesti jokin ohjelmistokehityksen tuotos tai digitalisointi maksaisi. Toimin myös ohjelmistokehitystiimimme tiiminvetäjänä.
Miten päädyit työskentelemään Niilo Mäki Instituuttiin?
Tulin vuonna 2019 Niilo Mäki Instituuttiin kesätyön kautta; tuolloin Niilo Mäki Instituutilla oli tarve ohjelmistokehittäjälle ja sain paikan. Kesän lopulla todettiin, että voisin jäädä taloon ohjelmistokehittäjäksi pidemmäksikin aikaa. Vähän yli vuosi sitten siirryin vastuurooliin ohjelmistokehityksessä ja sillä tiellä olen edelleen.
Mitä teet työn vastapainoksi vapaa-ajallasi?
Minulla on kohta neljävuotias tytär, jonka kanssa tehdään kaikenlaista yhdessä. Lisäksi minulla on pieni kääpiömäyräkoira, jonka kanssa tulee ulkoiltua paljon. Olemme hiljattain muuttaneet uuteen taloon, jossa olen nyt kesällä nikkaroinut esimerkiksi uudet portaat. Lisäksi vapaa-ajallani käyn salilla ja nostelen kotona painoja. Myös autot ja moottoripyörät kiinnostavat ja aikaisemmin tuli käytyä radallakin niissä merkeissä. Luonnollisesti vietän myös aikaa tietokoneiden ääressä sekä ohjelmoinnin että pelien merkeissä.
Millaisten asioiden parissa työskentelet tällä hetkellä?
Työstämme tällä hetkellä akatemiatutkija Jarkko Hautalan kanssa hermoverkko- eli tekoälymallia, jonka avulla pyrimme mallintamaan lukemista ja edelleen lukivaikeutta, esimerkiksi lisäämällä tiettyyn hermoverkon kerrokseen kohinaa. Vastaan hankkeessa teknisistä asioista; olen suunnitellut ja toteuttanut tämän tekoälymallin ohjelmallisen osuuden. Jatkossakin on tarkoituksena, että Niilo Mäki Instituutissa tutkitaan ja selvitetään tapoja hyödyntää tekoälymalleja tutkimuksessa. Olen myös vastuussa Niilo Mäki Instituutin Arvio-palvelusta ja reagoin siinä eteen tuleviin haasteisiin. Kun kentältä tulee palautetta Arvio-palvelusta, ratkon kyseisiä pulmia. Arvio-palvelussa on meneillään juuri nyt DigiLukiseulan S2-pilotti ja olen siinä mukana. Lisäksi teen jatkuvasti useiden hankkeiden kanssa uusien tehtävätyyppien luomista Arvio-palveluun sekä tehtävien päivityksiä ja muokkaamista. Pienessä ohjelmistotiimissä saa tehdä monipuolisesti erilaisia asioita.
Esimerkiksi DigiLukiseulan käyttäjät ovat tulleet tutuiksi Arvio-palvelun kanssa. Mikä on Arvio-palvelu?
Kyseessä on Niilo Mäki Instituutissa kehitetty järjestelmä, jonka avulla voidaan toteuttaa erilaisia kokonaisuuksia, kuten vaikkapa seulontatehtäviä. Arvio-palvelu on taustajärjestelmä, joka mahdollistaa sen, että erilaisia tehtäväkokonaisuuksia, seuloja tai palveluita voidaan toteuttaa yhden ja saman katon alla. Näihin eri palveluihin pystyy siis kirjautumaan samasta paikasta. Arvioon sisältyviä palveluita ovat esimerkiksi alakoulun DigiLukiseula luokille 1-6 sekä yläkoulun ja toisen asteen DigiLukiseulat. Myös ReadDrama-tutkimushankkeen sisältöjä on toteutettu Arvio-palvelun kautta. Arvio-palvelussa on lukiseulojen lisäksi myös esimerkiksi matemaattisia seuloja ja rakenteilla on suomenruotsalainen luetunymmärtämisen arviointimenetelmä luokille 2, 3 ja 5.
Arvio-palvelu on ollut käytössä nyt viisi vuotta; vuonna 2018 Arvion avulla toteutettiin ensimmäinen DigiLukiseula. Arvio-palvelua myös kehitetään jatkuvasti. Tasaisin väliajoin suunnitellaan hankkeita, joissa olisi tarvetta toteuttaa digitaalisia sisältöjä ja jos rahoitus saadaan, lähdetään sisältöjä toteuttamaan Arvio-palveluun. Arvio-palvelu on kookas ja monimutkainen järjestelmä, joten siinä täytyy jatkuvasti tehdä myös ylläpidollista toimintaa. Aina löytyy jokin asia, joka täytyy selvittää ja korjata sekä saada toimimaan nopeammin ja sulavammin.
Teknisesti Arvio-palvelu perustuu siihen, että palvelun alusta on pyritty rakentamaan mahdollisimman modulaariseksi. Tällä tarkoitetaan sitä, että taustalla on perusjärjestelmä, joka mahdollistaa kaikenlaisen tehtäväntekemisen; alustassa olevat ratkaisut suunnitellaan mahdollisimman yleistettäviksi, jolloin saman katon alla voi olla hyvin monipuolisia tehtäväpaketteja.
Millaisena näet Arvio-palvelun tulevaisuuden?
Toivoisin, että Arvio-palvelua hyödynnettäisiin jatkossakin yhä enemmän erilaisten seulojen ja tehtäväkokonaisuuksien toteuttamisessa. Lisäksi näkisin yhteistyön laajempien, esimerkiksi kuntatason hankkeiden kanssa mahdollisuutena. Toivon, että yhä useampi kunta ja kaupunki saadaan mukaan palvelun kehittämiseen. Tavoitteena on tietenkin myös pysyä ajan tasalla palvelun laadun suhteen asiakaskunnan jatkuvasti kasvaessa. Näkisin, että Arvio-palvelu tulee vahvistamaan asemaansa kärkituotteena tällä saralla. Kansainvälistymisenkin näen tulevaisuudessa potentiaalisena suuntana.
Miten Arvio-palvelussa on huolehdittu käyttäjien yksityisyydestä?
Arvio-palvelulla on kymmeniä tuhansia käyttäjiä ja aika-ajoin tulee yksityisyyteen liittyviä kysymyksiä. Lisäksi kunnat ja kaupungit ovat kiinnostuneita näistä kysymyksistä. Mielestäni Arvio-palvelu on erittäin vahvalla pohjalla käyttämisen turvallisuudessa. Arvio-palvelun vahvuus on esimerkiksi se, että emme käytä ulkopuolisia palveluita datan tallentamiseen, vaan meillä on fyysinen oma palvelin tiedon tallennukseen. Eli hallinnoimme palvelua ja sen tietoliikennettä itse. Näemme tarkalleen, miten henkilötieto kulkee omissa palveluissamme. Tämä on Arvio-palvelun vahvuus moneen muuhun toimijaan verrattuna.
Millaisia terveisiä haluaisit lähettää uutiskirjeen lukijoille Arvio-palvelusta?
Kokeilkaa rohkeasti Arviota! Olemme pieni ohjelmistotiimi, joka tekee ahkerasti töitä Arvio-palvelun kehittämiseksi. Otamme aina mielellämme vastaan palautetta ja kehitämme palvelua käyttäjien haluamaan suuntaan. Käyttäjillä on siten palautteen kautta mahdollisuus myös itse vaikuttaa palvelun kehittämiseen. Mitä enemmän saamme käyttäjiltä palautetta, sitä paremmin voimme kehittää palvelua eteenpäin.
Arvio-palvelusta voi antaa palautetta sähköpostilla tai puhelimitse. Palveluaika on arkisin klo 9-13.30. Sähköposti on arvio-tuki@nmi.fi.