Haastattelussa Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti NMI-Bulletinin vammaistutkimuksen teemanumeron vierailevat päätoimittajat ovat Juho Honkasilta ja Touko Vaahtera
Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti NMI-Bulletinin vammaistutkimuksen teemanumeron vierailevina toimittajina ovat Juho Honkasilta ja Touko Vaahtera. Vammaistutkimus kyseenalaistaa kehoihin ja mieliin liitetyt kulttuuriset normit ja tutkii monitieteellisenä alana kulttuurin kehyksiä, jotka määrittävät kehoja ja mieliä. Vuoden lopussa julkaistavassa teemanumerossa keskiöön asetetaan kehojen ja mielien normeista ulossuljetut ihmiset. Tarkastelussa ovat oppimisvaikeuksiin, vammaan, vammaisuuteen, sairauteen ja erilaisiin oireyhtymiin liittyvät ilmiöt ja yhteiskunta sekä kasvatus ja koulutus vammaistutkimuksellisessa ja yhteiskuntatieteellisessä kontekstissa. Teemanumero tarjoaakin mahdollisuuden pohtia mieleen ja kognitioon liitettyjä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia kysymyksiä. Lisäksi kasvatusta ja koulutusta tutkitaan vammaistutkimuksen näkökulmasta.
Kertoisitteko alkuun hieman itsestänne ja miten olette päätyneet juuri tälle alalle?
Juho: Aloitin työt erityispedagogiikan yliopistonlehtorin virassa vuoden vaihteessa Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Tälle alalle, eli tutkimus- ja opetustyöhön yliopistossa, päädyin oikeastaan olemalla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tein vuonna 2011 yleisen kasvatustieteen maisterivaiheen työharjoitteluni NMI:ssä. Tarkoitukseni oli tehdä harjoittelu koulutussuunnittelijana, mutta koska olin juuri saanut ADHD-aiheisen graduni valmiiksi, minut siirrettiin tutkimusavustajaksi juuri alkaneeseen Työrauha kaikille -interventiotutkimuksen pilottivaiheeseen. Työharjoittelun aikana iski kipinä tutkimuksen tekemiseen ja hain samana vuonna onnistuneesti erityispedagogiikan jatko-opintopaikkaa Jyväskylän yliopistoon. Väittelin vuonna 2016 ja olen sen jälkeen toiminut yliopistonopettajana Jyväskylän yliopistossa sekä tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa. Mikäli olisin suorittanut harjoittelun koulutussuunnittelijana, en todennäköisesti olisi nykyisellä urapolulla.
Touko: Aloitin opinnot vuonna 2003 Helsingin yliopistossa. Opiskelin aluksi pääaineena erityispedagogiikkaa ja sivuaineina sosiologiaa ja sukupuolentutkimusta. Huomasin jo silloin, että kasvatustieteellisessä ja yhteiskuntatieteellisessä keskustelussa niin sanottu normaali keho ja mieli olivat lähes aina ääneen lausumattomia oletuksia. Vammaisuus ja sairaus esitettiin poikkeuksina normista ilman reflektiota siitä, mitkä yhteiskunnalliset ja historialliset prosessit ovat tämän tilanteen taustalla. Kun tutustuin noin vuotta myöhemmin kulttuurintutkimuksen ja yhteiskuntatieteen näkökulmista ammentavaan vammaistutkimukseen, jossa keskiöön asetetaan kehojen ja mielien normeista ulossuljetut ihmiset, ymmärsin että minun pitäisi keskittyä tämän uuden tieteenalan ajatuksiin.
Tein tohtorintutkinnon kasvatustieteissä ja toimin jatko-opintojen aikana löyhässä verkostossa ”Vammaistutkimus kasvatustieteissä”. Tässä verkostossa pyrimme tuomaan vammaistutkimuksen näkökulmia kasvatustieteeseen. Sukupuolentutkimuksen piirissä olen osallistunut queer-vammaistutkimuksen keskusteluihin. Queer-vammaistutkimus yhdistää queer- ja vammaistutkimuksen näkökulmia ja haastaa samanaikaisesti sekä sukupuoleen, seksuaalisuuteen että kyvykkyyteen liittyviä normeja. Queer-vammaistutkimusta on kehitetty nimenomaan Yhdysvalloissa ja vuonna 2015 olinkin vierailevana tutkijana George Washingtonin yliopistossa queer-vammaistutkimukseen erikoistuneella laitoksella. Sekä kasvatustieteen että sukupuolentutkimuksen piirissä olen pyrkinyt tuomaan vammaisuuteen ja sairauteen liittyvät teemat kysymyksiin, joihin ne eivät ensinäkemältä välttämättä liittyisi. Tämä näkökulma jatkuu myös nykyisessä tutkimuksessani.
Mitä työnkuvaanne kuuluu tällä hetkellä?
Juho: Tällä hetkellä työni on opetuspainotteista. Koulutan pääsääntöisesti erityispedagogiikan pääaineopiskelijoita sekä erillisiä erityisopettajan opintoja tekeviä opettajia. Tutkimukseni sijoittuu erityispedagogiikan, yhteiskuntatieteellisen vammaistutkimuksen ja inklusiivisen kasvatuksen rajapinnoille. Tähänastinen tutkimukseni käsittelee pitkälti kriittisesti kasvatuksen ja koulutuksen lääketieteellistymistä ja psykiatrisoitumista, erityisesti sitä, kuinka käyttäytymiseen liittyviä (koulu)arjen haasteita tehdään niin arjen kielenkäytössä kuin tutkimuskirjallisuudessa ymmärrettäväksi yksilötason ilmiöinä. Viime vuosina olen kiinnostunut enenemissä määrin niin sanotusta kriittisestä psykiatriasta. Minua kiinnostaa erityisesti koulun rooli käyttäytymistä koskevien psykiatristen luokitusten tieto- ja tiedeoletusten tuottajana ja välittäjänä, sekä diagnoosien ja diagnostisten selitysmallien yleistymisessä.
Touko: Työskentelen yhteiskuntatieteiden laitoksella Itä-Suomen yliopistossa tutkijatohtorina. Teen tutkimusta omassa 3-vuotisessa tutkimushankkeessani, jossa tutkin vammaistutkimuksen näkökulmista kulttuurisia ymmärryksiä digitalisaatioon liittyen. Tutkin digitalisaatiota eli digitaalisten teknologioiden yleistymistä ja sen yhteiskunnallisia vaikutuksia kysyen minkälaiset oletukset ihmisyydestä kehystävät tätä yhteiskunnallista muutosta. Minua kiinnostaa minkälaiset kyvyt ja taipumukset ensisijaistetaan, kun digitaaliset teknologiat esitetään välttämättöminä kaikille kansalaisille.
Ihmisen keho ja mieli ovat olennaisia lähtökohtia digitalisaatiolle, vaikka se saattaa näyttäytyä ihmisyydestä erillisenä pelkästään teknologisena projektina. Teknologia ei ole kuitenkaan erillistä ihmiskehosta. Historian näkökulmasta esimerkiksi Yhdysvaltojen sisällissodan aikainen merkinantolipuilla viestintä oli 1800-luvun puolivälissä uudenlainen ja myös innovatiivisena merkityksellistetty teknologia. Tämä teknologia ei olisi ollut mitenkään mahdollinen ilman ihmiskehoa. Lipuilla viittovat ihmiset olivat tämän teknologian osasia. Tämä on yksi esimerkki siitä, miten teknologioiden kehittäminen on ollut kiinnittynyt oletuksiin ihmiskehosta ja sen ominaisuuksista ja kyvyistä.
Myös nykyajan digitaaliset teknologiat saavat tietyn muodon ihmiskehoon liittyvien oletusten perusteella. Samanaikaisesti digitaalisen teknologian käytön nähdään muokkaavan ihmisen ominaisuuksia, esimerkiksi keskittymiskykyä sekä lukemisen ja katsomisen tapoja.
Kun yhteiskunnassa keskustellaan siitä, miten digitalisaatio muokkaa ihmisen ominaisuuksia olisi syytä pohtia keistä ihmisistä silloin puhutaan. Ja edelleen minkälaiset oletukset kehoista/mielistä ja niiden ihanneominaisuuksista kehystävät niin toiveita kuin huoliakin, jotka artikuloidaan, kun puhutaan siitä, miten digitalisaatio muuttaa ihmisiä ja yhteiskuntaa. Näitä kysymyksiä tarkastelen uudessa tutkimusprojektissani.
Mikä sai teidät kiinnostumaan omasta tutkimusalastanne?
Juho: Minulla on pitkä perhetyökokemus sopeutumisvalmennuskurssitoiminnan kontekstissa. Tutkimuksellinen mielenkiintoni käyttäytymisen ilmiöitä kohtaan sekä siihen, miten tietynlaisesta käyttäytymisestä muodostuu ongelma (koulun) arjessa, juontaa erityisesti juurensa työkokemukseeni ADHD:n ympärille rakennetusta sopeutumisvalmennuksesta. Tuolloin sisäistin erityispedagogisen lähestymistavan ilmiön ymmärtämiseksi sekä käyttäytymisen ja toiminnan tukemiseksi. Myöhemmin jatko-opintojen ja väitöskirjatutkimuksen aikana minua alkoi kiinnostamaan miksi ja miten tietynlaisesta käyttäytymisestä ja toiminnasta muodostuu tietyssä kontekstissa diagnosoitava häiriö. Löysin vammaistutkimuksesta tarpeeksi dynaamisen ja teoreettisesti rikkaan tieteenalan kyetäkseni löytämään vastauksia tähän tutkimusongelmaan.
Touko: Olen aina ollut kiinnostunut ihmisyyden moninaisuudesta ja sen kytkeytymisestä yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Tieteelliset näkökulmat eivät pelkästään kuvaa todellisuutta ”niin kuin se on” vaan sanat, metaforat ja tutkimuskäytännöt vaikuttavat siihen, miten voimme ”nähdä” todellisuuden. Sen takia tutkin miten kehoja ja mieliä merkityksellistetään yhteiskunnassa. Nykyiset ja itsestään selvinä näyttäytyvät käsitykset kehoista ja mielistä siis liittyvät myös siihen, mitä kulttuurisia tapoja meillä on käsitteellistää kehoja ja mieliä. Tulevaisuudessa meillä saattaa olla täysin erilaisia käsityksiä kuin nykyisin tai sitten tulevaisuudessa jotkut palaavat tutkimaan meidän nykyisiä ideoitamme ja pitävät niitä ällistyttävän upeina tai kammottavan väkivaltaisina tai ehkä huomaavat selkeämmin (tavoilla, joita emme voi nyt edes kuvitella) kuinka niissä on molempia puolia.
Olette päätoimittajina Vammaistutkimuksen teemanumerossa Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti NMI-Bulletin-lehdessä, jossa teemana on Kasvatuksen ja koulutuksen kontekstien vammaistutkimuksellinen tarkastelu – mistä teemanumerossa arkikielellä ilmaistuna puhutaan?
Juho: Teemanumeron on tarkoitus haastaa joitain kasvatustieteelliselle ajattelulle tyypillisiä konventioita. Arkikielellä ilmaistuna teemanumerossa tarkastellaan sellaisia kasvatuksen ja koulutuksen ilmiöitä yhteiskuntatieteellisistä teorioista käsin, joita tyypillisesti tässä lehdessä lähestyttäisiin erityispedagogiikan tai psykologian tieteenaloista käsin. Analyyttinen katse siirtyy tuen tarpeessa olevista institutionaalisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin tekijöihin, joiden vuoksi tietyt ihmiset määrittyvät ja määritetään tuen tarpeessa oleviksi.
Touko: Teemanumerossa keskitytään siihen, miten koulutus, kasvatus ja erilaiset oppimisympäristöt ovat rakentuneet paikoiksi, joissa kehojen ja mielien normeista poikkeavat kokemukset nähdään yleisesti ongelmina. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla, vaan tilanne voitaisiin kääntää toisin ja kysyä, miten nämä koulutuksen kontekstit voisivat toimia tavoilla, jotka eivät ensisijaista niin sanottuja normaaleja kehoja ja mieliä. Teemanumeron artikkeleissa tuodaan huomio erityisiin tilanteisiin, joissa tämä yhteiskunnallinen hierarkia tulee esiin ja esitetään näiden tilanteiden uudelleentulkintaa vammaistutkimuksen näkökulmista.
Kenet toivotte teemanumeron saavuttavan ja minkälaisia ajatuksia toivotte sen herättävän?
Juho: Toivon teemanumeron saavuttavan NMI-Bulletinin laajan ja moninaisen lukijakunnan. Yhteiskuntatieteellinen vammaistutkimus on inkluusion filosofian ja inklusiivisen kasvatuksen ja koulutuksen ytimessä. Tästä huolimatta se on marginaalissa suomalaisessa opettajankoulutuksessa ja kasvatustieteellisessä tutkimuksessa. Toivon tämän teemanumeron osaltaan tekevän joitain vammaistutkimuksen näkökulmia ja teorioita tutuksi laajemmalle lukijakunnalle ja siten edistävän sen integroimista osaksi inkluusiokeskustelua ja -tutkimusta.
Touko: Uskon teemanumeron antavan uusia ja produktiivisia näkökulmia kaikille kasvatuksen konteksteissa työskenteleville sekä yhteiskuntatieteen ja kulttuurintutkimuksen alojen tutkijoita.
Mitä tulevia projekteja tai suunnitelmia teillä on tälle vuodelle?
Juho: Minulla on useita artikkelikäsikirjoituksia ja yksi kirjan luku työn alla. Lisäksi työstän kollegani kanssa tutkimusta, jonka pyrkimyksenä on selvittää missä laajuudessa eri näyttöön perustuvia positiivisen käyttäytymisen tuen komponentteja käytetään suomalaisissa peruskouluissa. Olen erityisen innoissani jäsenyydestäni äskettäin perustetussa pohjoismaisessa tutkijaverkostossa, joka keskittyy laajasti määriteltynä diagnostisen kulttuurin kriittiseen tarkasteluun kasvatuksen ja koulutuksen kentällä. Odotan hedelmällistä tutkimusyhteistyötä tältä verkostolta.
Touko: Minulla on muutamia yhteisartikkeliprojekteja toisten tutkijoiden kanssa. Lisäksi viimeistelen englanninkielistä kirjaa, joka perustuu väitöstutkimukseeni.
Terveisenne uutiskirjeen lukijoille?
Toivotamme inspiroivia lukuhetkiä teemanumeron parissa!
Käsitteitä
Queer = sateenvarjotermi, jota käytetään kaikista seksuaali- ja sukupuolivähemmistön edustajista
Konventio = perinteinen tapa tai käytänne
Tutustu Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti – NMI Bulletin -lehteen.