Niilo Mäki Instituutin työ oppimisen ja oppimisvaikeuksien parissa on tutkimuksen, kehittämistyön ja käytännön opetustyön vuoropuhelua. Järjestämme lasten ja nuorten parissa työskenteleville koulutusta oppimisvaikeuksista sekä kehittämme tutkimuksen pohjalta ja yhteistyössä yliopistojen ja koulujen kanssa menetelmiä arviointiin, opetukseen, tukeen ja kuntoutukseen. Lukemisen ja kirjoittamisen arviointimenetelmiä tarvitaan, koska lukivaikeudet koskettavat noin 5–10 prosenttia lapsista ja nuorista. Nämä oppimisvaikeudet heijastuvat laajasti lasten ja nuorten oppimiseen, minkä vuoksi on erityisen tärkeää tunnistaa ne mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tällä hetkellä kehitämme lukemisen ja kirjoittamisen arviointimenetelmiä sekä alakouluun että yläkouluun.
Tulossa uusia lukemisen ja kirjoittamisen arviointimenetelmiä ala- ja yläkouluun
LUKINO-hankkeessa kehitetään 3-6-luokkalaisille suunnattu lukemisen ja kirjoittamisen arviointimenetelmä, joka sisältää arviointia kolmella tasolla. Ensinnäkin menetelmään tulee sähköinen tuen tarpeen tunnistamisen menetelmä, joka vastaa monille varmasti jo toiselta asteelta tuttua DigiLukiseulaa. Toiseksi se sisältää menetelmiä yksilöllisempään arvioimiseen. Kolmanneksi kehitetään seurantamenetelmiä, joita ei ole aikaisemmin oikeastaan ollut. Näiden menetelmien avulla pystytään seuraamaan, auttaako lukivaikeuksiin suunnitellut tukitoimet sekä miten lukemisen ja kirjoittamisen taidot lähtevät kehittymään tukitoimien vaikutuksesta. Lisäksi hankkeessa kirjoitetaan opetusalan ammattilaisille opas, jossa käsitellään kattavasti nimeämistä, sen arviointia ja tukemista. Hanke tuottaa tietoa, joka auttaa ymmärtämään nimeämisen, lukemisen, kirjoittamisen, laskusujuvuuden ja tarkkaavuuden taitojen välisiä yhteyksiä.
Lisäksi kehitämme Yläkoulun DigiLukiseulaa, jolla voidaan nopeasti tunnistaa lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksia kokevat oppilaat alakoulusta yläkouluun siirryttäessä. Digitaalinen seula tuo tähän nivelvaiheeseen ja opettajan suorittamaan arviointityöhön ajallista säästöä, sillä arviointialusta itsessään suorittaa automaattisesti tehtävien arvioinnin ja pisteytyksen sekä kokoaa ja tuottaa tulokset välittömästi käytettävään muotoon. Seulassa poikkeavan tuloksen saaneiden yksilöllistä arviointia voidaan jatkaa esimerkiksi YKÄ-testistön tehtävillä. Yläkoulun lukiseulan kehitystyön pohjana on vuonna 2019 julkaistu DigiLukiseula – digitaalinen luku- ja kirjoitustaidon arviointimenetelmä nuorille ja aikuisille, jolla on testattu jo kymmeniätuhansia oppilaita noin 300 oppilaitoksessa.
Lukivaikeudet ilmenevät eri tavalla eri ikäkausina. Siksi on tärkeää arvioida luku- ja kirjoitustaitoja ikäkauteen sopivilla menetelmillä, jotta myös tukitoimet voidaan kohdistaa oikein. Erilaisiin lukemisen ja kirjoittamisen osataitoihin tai niiden taustataitoihin keskittyviin arviointimenetelmiin voi tutustua myös NMI:n ja Jyväskylän yliopiston toteuttaman Lukiloki-hankkeeen tekemässä koonnissa. Hanke on Opetushallituksen rahoittama.
Arviointimenetelmien lisäksi olemme julkaiseet myös monia luku- ja kirjoitustaidon harjoitusmenetelmiä ja käsikirjoja. Keväällä on tulossa uudistettu painos odotetusta KUMMI 5. Aikamatkalla – Sujuvan lukemisen ja oikeinkirjoittamisen harjoitusohjelmasta, johon on lisätty harjoituksia kotiin sekä korostettu kodin aikuisen roolia lapsen luki-taitojen tukemisessa. Lukutaidon harjoittelussa voi hyödyntää myös monille tuttua Ekapeliä. Pelistä löytyy sopivat versiot esi- ja alkuopetukseen, tarkkojen lukijoiden lukusujuvuuden treenaamiseen sekä maahanmuuttajalasten suomen kielen perustaitojen harjoitteluun.
Koulutuksista uusia ideoita luku- ja kirjoitustaidon tukemiseen
Olemme kouluttaneet lasten ja nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Koulutuksemme perustuvat tutkittuun tietoon ja Lastentutkimusklinikan käytännön kokemukseen oppimisen vaikeuksista ja tehokkaasta tuesta. Suuri osa koulutuksistamme on Opetushallituksen rahoittamaa ja varhaiskasvatuksessa ja opetustoimessa työskenteleville maksutonta. Lämpimästi tervetuloa koulutuksiimme mistä päin Suomea tahansa!
Varhaiskasvatuksessa ja opetustoimessa työskenteleville suunnattuja maksuttomia lukikoulutuksia keväällä 2021. Kaikki kevään koulutuksemme löydät Kojusta
- OPH: Nettilukutaito ja luetunymmärtämisen tukeminen luokilla 6–9 (2 op), webinaarit 3.2. ja 31.3.2021
- OPH: Tavoitteena sujuva lukutaito – Teoriaa ja harjoituksia (1 op), 16.3.2021 ja 20.5.2021 verkkokoulutus
- OPH: Keinoja lukemisen ja kirjoittamisen taitojen tukemiseen (2 op), webinaarit 18.3.2021 ja 18.5.2021
- OPH: Kielenkehityksen ja vuorovaikutuksen tukeminen (3 op), webinaarit 24.3., 7.4. ja 6.5.2021
- OPH: Aikamatkalla – Sujuvan lukemisen ja oikeinkirjoituksen harjoitusohjelma (2 op), webinaarit 7.4. ja 19.5.2021
- OPH: Toiminnallista lukuiloa! Ideoita ja innostusta lastenkirjojen käyttöön varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa (2 op), webinaarit 4.5. ja 26.5.2021