Mika Paanasen tuoreessa väitöskirjassa tarkasteltiin itsesäätelyn minäpystyvyyttä oppimistilanteissa erityisesti lapsilla, joilla on tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen ongelmia tai oppimisvaikeuksia. Lisäksi tutkittiin itsesäätelyn, tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen intervention vaikutuksia tarkkaavuusongelmaisilla lapsilla. Tutkimuksen mukaan lapset tunnistavat kykynsä säädellä toimintaansa oppimistilanteissa.
Kerrotko aluksi hieman itsestäsi ja omista taustoistasi?
Olen Mika Paananen ja työskentelen tällä hetkellä Niilo Mäki Instituutin Inlärning och Stöd sekä Jyväskylän yliopiston Erasmus SWPBS hankkeissa. Aikaisemmin olen työskennellyt psykologina Jyväskylän kaupungin perheneuvolassa ja Niilo Mäki Instituutin Lastentutkimusklinikalla sekä projektitehtävissä useissa kehittämis- ja tutkimushankkeissa Niilo Mäki Instituutissa, Itä-Suomen yliopistossa ja Jyväskylän yliopistossa. Olen myös kouluttautunut neuropsykologiksi ja teen pienimuotoisesti asiakastyötä. Työni on viimeisen kymmenen vuoden aikana keskittynyt itsesäätelyn, tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen sekä itsesäätelyn minäpystyvyyden tutkimiseen ja tukikeinojen kehittämiseen.
Väittelit juuri psykologian tohtoriksi, onneksi olkoon! Tutkimuksesi käsitteli alakouluikäisten lasten itsesäätelyn minäpystyvyyttä oppimistilanteissa. Mitkä olivat tärkeimmät tulokset?
Minäpystyvyydellä tarkoitetaan ihmisen luottamusta tehdä kulloinkin käsillä olevaa tehtävää. Toisin sanoen, minäpystyvyys on ihmisen uskomus siitä, kuinka kykenevä hän on suorittamaan eri tehtäviä erilaisissa tilanteissa. Väitöskirjassani tutkin, kuinka luottavaisia alakouluikäiset ovat omiin taitoihinsa ja kykyynsä hallita koulun tehtävätilanteita. Hallinnan kyvyllä tarkoitetaan lasten käsitystä omasta kyvystä hallita toimintaansa, ajatteluaan ja tunteitaan oppimistilanteessa. Halusin erityisesti tutkia, millainen hallinnan kokemus on lapsilla, joilla on oppimiseen liittyviä vaikeuksia. Sitä ei oltu juuri tutkittu aiemmin.
Tulokset osoittivat, että lapset kykenevät arvioimaan kykyjään ja kokemuksiaan oman toimintansa ja tarkkaavuutensa säätelijänä oppimistilanteissa, ja että lasten välillä on suurta vaihtelua itsesäätelyn minäpystyvyyttä tukevissa kokemuksissa. Erityisesti tarkkaavuuden ongelmat vähentävät hallinnan kokemuksia oppimistilanteissa. Lisäksi näyttäisi siltä, että lasten kielteiset tunnereaktiot oppimistilanteissa ovat yhteydessä alhaisempaan itsesäätelyn minäpystyvyyteen sekä akateemisten perustaitojen, eli lukemisen ja aritmeettisen päättelyn sujuvuuden, heikompaan tasoon.
Miksi tämä oli tutkimisen arvoista?
Tällä hetkellä Suomessa suurena eetoksena on itseohjautuva oppilas ja oppilaan oma vastuunotto oppimisestaan. Yleensä ottaen ihmisellä on pyrkimys itseohjautuvuuteen ja hallinnan tunteen saavuttamiseen. Koululaisesta ei kutenkaan tule itseohjautuvaa ilman opettamista. Tämä opettaminen tapahtuu monella tasolla: koulun toimintatapojen ja sääntöjen sekä luokan ja kunkin aikuisen toimintatapojen opettamisessa, työskentelytapojen ja akateemisten taitojen sekä sisältöjen opettamisessa. Lapsen on opittava siis sääntöjä, työtapoja, taitoja ja tietoja. Lapset aloittavat koululaisuransa hyvin erilaisista lähtökohdista. Isolle osalle lapsista koulun oppimistilanteiden hallinta sujuu alusta lähtien mainiosti. Aika isolle osalle lapsista on myös selkeästi opetettava käyttäytymis- ja työtapoja. Lisäksi on oppilaita, jotka tarvitsevat läpi koulutuksen tukea itsesäätelyssään.
Tärkeä oppimista tukeva tekijä on oppilaan oma luottamus omiin taitoihin. Tutkimuksemme osoittivat, että osalla oppilaista on heikko luottamus kykyihin hallita oppimistilanteita ja heidän kokemuksensa eivät tue tätä luottamusta. Viestinä sanoisin, että lasten itseohjautuvaksi kasvaminen vaatii aikuisilta tietoista itsesäätelyn ja toiminnanohjauksen taitojen opettamista ja kasvattamista ympäristön vaatimuksiin. Lasten vastuullisuus omasta oppimisestaan kasvaa ympäristössä, joka tukee ja helpottaa työtapojen oppimista, opettaa taitoja ja tietoja; eli tukee hallinnan tunnetta ja kasvattaa oppilaan itseluottamusta oppimistilanteiden hallinnasta.
Jos lapsella on haasteita itsesäätelyssä ja tarkkaavuudessa, kuinka häntä voitaisiin tukea koulussa ja kotona?
Yleensä ottaen kasvattajilla on yhtenevä ajatus siitä, että lapsille, joilla on tarkkaavuuden ongelmia tai oppimisvaikeuksia, on tärkeää opettaa toiminnanohjauksen taitoja, eli tapoja suuntautua tehtäviin sekä erilaisia ongelmanratkaisun malleja. Vaikeampi kysymys on, millaiset menetelmät ovat tässä tehokkaita. Yhdessä väitöskirjaani kuuluvista kolmesta artikkelista tutkittiin tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen intervention, Maltti-ryhmätoiminnan, vaikutuksia. Tulokset osoittivat, että Maltti-ryhmissä tapahtuva systemaattisella harjoittelulla on myönteisiä vaikutuksia lasten toiminnanohjaukseen ja itsesäätelyyn.
Toiminnanohjauksen ja tehtävätilanneosaamisen harjoittelussa on keskeistä työskentelytaitojen ja – strategioiden opettaminen: milloin on pysähdyttävä miettimään, miten tehdään suunnitelma, kuinka hallita välineitä, kuinka pysyä kiinni tehtävässä ja mitä on ponnistelu. Aikuisen tehtävänä on jäsentää tilanteita, jotta tehtävätilanteiden tavoite on selkeä, tukea lapsen intoa ja motivaatiota myönteisellä palautteella ja kontrolloida tehtävien määrää ja vaikeusastetta. Aikuisen on myös hyvä olla tietoinen lapsen lähtötasosta. Jotta harjoittelu tukisi pystyvyyden tunteen kasvua, lapsille on taattava onnistumisen kokemuksia. Tärkeää on antaa myönteistä palautetta tehtäväsuuntautuneisuudesta ja yrittämisestä.
Kuinka alun perin kiinnostuit itsesäätelyn, tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen tutkimuksesta? Miksi se on mielestäsi tärkeää?
Neuropsykologina olen aina ollut kiinnostunut taidoista, jotka luovat perusedellytykset ihmisen toiminnalle erilaisissa ympäristöissä ja oppimiselle. Ihmisen toiminta sosiaalisissa ympäristöissä on mahdollista vain, kun yksilö on kykenevä säätelemään omaa ajatteluaan ja käyttäytymistään sekä omia tunteitaan. Vaikeudet näiden kolmen alueen hallinnassa tuottavat väistämättä haasteita arjen toimintoihin, oppimiseen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Lisäksi vaikeudet hallita käyttäytymistä, ajattelua ja tunteita voivat tuottaa subjektiivista kärsimystä. Koen, että tutkimus- ja kehittämistyö itsesäätelyn, tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen alueella on merkityksellistä, koska työ tällä alueella mahdollistaa oppimisen ja hyvän kasvun edellytyksiä yhä laajemmalle joukolle lapsia ja nuoria.