Moni nuori kokee yksinäisyyttä tai on omaehtoisesti yksin. Vanhempien vastavuoroinen ja luottamuksellinen vuorovaikutussuhde voi vaikuttaa yksinäisyyden vähenemiseen. Sanna Kyllösen, Riikka Hirvosen, Timo Ahosen ja Noona Kiurun (2017) tutkimusartikkelissa tarkastellaan yksinäisyyden, omaehtoisen yksinolon ja vanhemmille uskoutumisen yhteyttä varhaisnuorten kouluviihtyvyyteen.
Tutkimusartikkelissaan Yksinäisyyden, omaehtoisen yksinolon ja vanhemmille uskoutumisen yhteydet varhaisnuorten kouluviihtyvyyteen Sanna Kyllönen, Riikka Hirvonen, Timo Ahonen ja Noona Kiuru (2017) tarkastelevat varhaisnuorten yksinäisyyden, omaehtoisen yksinolon ja kouluviihtyvyyden yhteyksiä. Lisäksi artikkelissa tarkastellaan, vaihtelevatko yksinäisyyden ja yksinolon yhteydet kouluviihtyvyyteen sen mukaan, missä määrin nuori pystyy uskoutumaan vanhemmilleen. Tutkimuksen aineisto on kerätty syksyllä 2014 tutkimukseen osallistuneiden nuorten ollessa alakoulun kuudennella luokalla. Nuoret arvioivat yksinäisyyden tunnettaan, omaehtoista yksinoloaan, vanhemmille uskoutumistaan ja kouluviihtyvyyttään vastaamalla näitä aiheita koskeviin kysymyksiin.
Tutkimuksen tulosten mukaan sekä omaehtoinen yksinolo että yksinäisyys olivat yhteydessä kouluviihtyvyyteen: mitä yksinäisempiä nuoret tunsivat olevansa ja mitä mieluummin he viettivät aikaa yksin, sitä heikommaksi he kokivat kouluviihtyvyytensä. Vanhemmille uskoutuminen puolestaan oli yhteydessä runsaampaan kouluviihtyvyyteen: mitä enemmän nuoret uskoutuivat vanhemmilleen, sitä paremmin he viihtyivät koulussa. Vanhemmille uskoutumisella ei kuitenkaan ollut vaikutusta yksinäisyyden tunteen ja kouluviihtyvyyden väliseen yhteyteen. Sen sijaan omaehtoisen yksinolon yhteys kouluviihtyvyyteen oli erilainen riippuen vanhemmille uskoutumisesta: niillä nuorilla, jotka uskoutuivat vanhemmilleen vain vähän, yksinolo oli yhteydessä heikompaan kouluviihtyvyyteen, kun taas niillä nuorilla, jotka uskoutuivat vanhemmilleen keskimääräistä enemmän, yksinolo ei ollut yhteydessä kouluviihtyvyyteen.
Tutkimuksen tulosten perusteella omaehtoistakin yksinäisyyttä voidaan pitää riskinä, etenkin jos sitä ei osata tunnistaa oikein. Myös sellaiset nuoret, jotka eivät uskoudu vanhemmilleen tai uskoutuvat vain vähän, on tärkeää tunnistaa. Yksinäisyyden kokemus voi koulun ja vertaisryhmän lisäksi pahimmillaan ulottua nuoren elämän kaikille osa-alueille ja seurata nuorta vuosia. Pitkään jatkunut yksinäisyyden tunne voi heijastua kielteisesti nuoren hyvinvointiin. Vanhemmat voivat osaltaan estää yksinäisyyden kielteisiä vaikutuksia luomalla avoimen ja turvallisen ilmapiirin. Nuoruudessa alkanut yksinäisyys voi pitkittyä ja johtaa syrjäytymiseen, minkä ehkäisyssä vanhemmat voivat olla avainasemassa.
Alkuperäinen tutkimusartikkeli on julkaistu Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erikoislehti NMI-Bulletinissa numerossa 3/2017. Tiivistelmän kirjoitti harjoittelija Iina Sorsa
Tutustu NMI-Bulletiniin tai tilaa irtonumero osoitteessa bulletin.nmi.fi